torstai 31. toukokuuta 2012

Minun Päiväni 26.5.

...alkoi ihanasti oman perheen kesken, kun aamulla kuului taas taps-taps-taps ja törötiina tassutteli meidän sängyn viereen. Ei voi paremmin synttäripäivä alkaa kun omaa pientä auringonpaistetta halitellessa ;) Yhdessä aamupalalle ja sitten äippä hommin. Kauppareissu, kokkailut ja pikasiivous + siihen vielä hentoisesti venähtänyt neitosen nukutus... Kaikki kuitenkin ajallaan valmiina (myös mie ite suihkunraikkaana, tukka vaan kiinni jotta se ois illalla hyvä idea peräisin täältä; on muuten ihan loistava vinkki!!! ) ja me&i-Jenni saapui taloon. Muutamat ystävät tulivat kanssani ihastelemaan kaikkia kauniita vaatteita ja tietysti syötiin; juustosarvia ja mustikkapiirakkaa. Kyllähän sitä tuli jotain tilattuakin, mutta niitä ehken myöhemmin esillä.

Neljän jälkeen tuli Törötiinalle noutajat (mummi ja ukki), joiden matkaan pala kurkussa saattelin reippaan neitosen. Sitten kattauksen vaihto ja rakkaita ystäviä odottelemaan (edellinen illanviettomme oli menestys).

Illan teemaksi jossain vaiheessa muotoutui Desperate HouseWives/Sex and the city (jostain kumman syystä paremmin meihin sopi tuo ensimmäinen ;) ). Tytöt toivat matkassaan skumppapullon (kiitos siitä Mindelle, harmi ettet päässy) ja sillä oli hyvä alottaa ilta. Juttelin tytöille että meinaan järjestystä meillä olkkarissa vaihtaa, ja kas kummaa sehän alkoi vaihtua samointein. Ihmeitä saa aikaan neljä rouvaa, skumpalla doupattuna.



Eipähän siinä mitä, tehokasta sakkia. Telkkaritaso ja sohva siis vaihtoivat päikseen paikkoja ja kummasti tuli lisää tilaa meille elellä. Kun työt oli tehty oli aika aloittaa ne hemmottelut. Kuten kuvista näkyy me ei oltu täydessä tällingissä vielä, sillä meidän eteisessä odotti NELJÄ isoa kosmetiikkalaukkua testaajia, kiitos siitä Oriflame-edustajuuteni. Siinä oli sitten varaa valita "mitä laitetaan" kaunistukseksi.




Kauniitahan me sitten oltiinkin ;) Siitä tosin ei ole kuvaa, kuten perinteitä vaalien unohdamme sen lopputulokse kuvata, AINA.



Kuten jo edellisen käsityöpäivityksen lopussa vinkkasin niin...
Kaiken tämän ohessa tuunasin vielä itselleni
aikalailla näpsäkän topin/tunikan.  Kuosiltaan ja malliltaan kiva ginatricot olkaimeton tunika, ollut äärimmäisen vähällä huonon istuvuuden takia. Ratkaisu: Joustopitsistä painijaselkäinen "yläosakaistale" kiinni ja menoksi. Tykkään kovasti! Ja mikä parasta tää on nyt mukava päällä.




Emännät valmiina matkaan ja istuimme iltaa vielä mukavasti terassilla auringon viime säteissä. Seuraamme liittyi vielä yksi ihastuttava rouva, joten mikäs siinä ollessa. Loppuillasta ihmeteltiin Ruotsin Euroviisuvoittoa ja sitten kotiin pötköttämään. Kiitos naiset jälleen kerran olemassa olostanne ja huikeasta seurasta. Seuraavaa kertaa odotellessa.

postin tuomia

Tällä viikolla postimies on kiikuttanut minulle vaikka mitä ihanuuksia. Maanantaina tuli blogipostia ja eilen laatikkoon oli tipahtanut lahja kummitädiltäni Espoosta.


Ihana Marimekon tarjotin, sopii niin miun väreihin ja meidän kotiin. Tietysti ;) paketissa oli jotain myös Törötiinalle. Kiitos näistä ihanista vielä kerran E!




Tänään posti tuli meille todella myöhään (ajattelin jo, ettei tule mitään postia mutta tulihan se vihdoin) ja laatikossa odotti paketti, jota olin odottanut innolla!!! Osallistuin vähän aikaa sitten Nouseva Myrsky -blogin pyöränkumikampanjaan. Laitoin matkaan vinon pinon sisäkumeja ja tänään tuli ihanuuksia kiitoksena. Korut kierrätysmateriaaleista, oih ja voih. Nämä kaikessa yksinkertaisuudessaan ovat niin kauniita.
Korut ylhäältä alaspäin: Lakritsipilli, Laho Koivu, Musta lintu, Karikko ja Hullu Kuu. Omat suosikki olivat jo ennakkoon Karikko-rannekoru & Musta lintu -korvikset; ja näin kävi myös livenä. Ihanaa kun isot korut on niin keveitä ja ilmavia. Ajattelin myös ettei pyöreät korut ole minua varten, voi kuinka väärässä olinkaan... ;) hyvä niin. Myös Laho Koivu -rannekoru oli positiivinen yllätys. Ihania ovat, kiitos Nouseva Myrsky!! Jatkossakin tulen visiteeraamaan blogissa ja nyt pitää ehkä puotiinkin uskaltautua ostomielessä... Nimittäin sieltä löytyy herkkääkin herkempi Merisavu -rannekoru. Se on KAUNIS ja mie tahon sen!


Näillä mennään tällä kertaa, nyt on korut arkeen ja juhlaan ;)

Palataan taas pian!


tiistai 29. toukokuuta 2012

Hippu arpoo!


Hei käyppä kurkkaamassa tällaiseen 3-vuotiaaseen ihanaan blogiin ja osallistu arvontaan.


Sinulle on postia- blogihaaste ja vähän muutakin

Osallistuin Ipanaisen järjestämään hemmotteluhaasteeseen. Siinä toiselle blogiäidille lähetetään hemmottelupaketti ja sitä saa mitä tilaa, eli itsekin saa hemmottelua. No, oma pakettihan lähti jo aikapäiviä sitten ja eilen postilaatikkoon oli ilmaantunut jotain ihanaa ;)


Olin ilmoittautumiseen kertonut rentoutuvani mm. hyvää kirjaa lukien ja teetä nautiskellen. Tämä tee ainakin maistui mitä parhaimmalta, kirja saa odottaa siihen saakka kunnes riippumatto on ripustettu ;) Kiitos salaiselle ystävälleni! Innolla odotan mitä kesäkuussa postipoika laatikkoon tipauttaa ;)


Sitten sitä muuta: Aiemmin jo mainitsinkin että sain blogitunnustuksen, joten nyt ois korkea aika siihen paneutua.

Tunnustuksen saajan tehtävänä on vastata viiteen kysymykseen ja jakaa tunnustus viitten ihanaiseen blogiin...

1. Koska aloitit blogin? Tästähän kaikki alkoi eli syyskuussa 2011. Syksyllä siis 1-vuotis"synttäreitä" voi viettää ;)

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä se käsittelee?
Blogiin eksyy otteita meidän elämästä (sis. paljon kuvia, varsinkin Törötiinasta), omia käsityötekeleitä ja ihan kaikkea mitä nyt sattuu mieleen juolahtamaan.

3. Mikä tekee blogistasi erilaisen muihin blogeihin nähden?
Tätä asiaapa en oo sen suuremmin ajatellut, pitäskös sen muka olla erilaista?! Jokaisellahan on kuitenkin se omanlainen tyylinsä kirjoittaa ja näin ollen jokainen on erilainen, mutta ihan tarkoitushakuisesti en kyllä sellaista ole yrittänyt.

4. Mikä sai sinut aloittamaan kirjoittamisen? Mielenkiinto kasvoi muiden blogeja lukiessa ja siitä se sitten lähti. Kai se on osittain myös sellaista "päiväkirjaa" itselle... kunhan vaan jaksaisi kirjoittaa (ettei vaan kävis niinkuin muillekin päiväkirjoille, jotka on muutaman kirjotuksen jälkeen jääneet unholaan...)

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi? Jaa-a, näin tuoretta blogia miettiessä se varmaan muuttuu itestään koko ajan, ehkä kuitenkin suurin muutos pitäis omassa itsessään tehdä ja pyrkiä päivittämään vähän useammin ;)

Tällä kertaa tää taitaa jättää sen jakamisen sikseen, katotaan jos sitä myöhemmin innostuu niin sitten voi ottaa asian uudelleen harkintaan ;)




maanantai 28. toukokuuta 2012

halojata halloo!

Meidän huhti-toukokuu.... voi tulla vähän MARATONPÄIVITYStä kun on ollu niin saamaton olo tämän kirjoittelun suhteen, jotta tässä sitten tulee kunnon pläjäys meidän eloa ja oloa.

Me ollaan nautittu auringosta aina kun se sattuu paistamaan. Törötiina rakastaa ulkoilua ja takapihan terassikin on päässyt ihan uuteen käyttöön. Talven ajan sisällä on harjoteltu ajotaitoja, joita nyt pääsee auringonpaisteessa lisää treenaamaan. Tosin tyylinsä kullakin ;) Hänen autoonsahan on pitänyt liimata Skoda-"tarra" (leikkasin lehdestä logon ja teippasin sen kiinni rattiin), sillä "äitillä vihlee kootahi on, ukilla punanen kootahi on, sinulla (menee vielä sinulla/minulla sekasin) oma kootahi on..." Ja näin meillä merkkiuskollisesti siis mennään ;)

Hämmentävää on myös Törön merkkituntemus; Nike, Adidas, Kuuma (Puma) ja tietysti Umrlo (Umbro). Nämä hän bongaa vaatteista, lehdistä, jopa telkkarista. Tietysti meillä myös tunnistetaan Jääkiekkoliiton logo, ja Töröhän sai ukilta MM-kisoista tuliaisina tällaisen. JEPJEP!!



No sittenhän me ollaan reissuttu siellä ja täällä. Tässä kuvia kuopion visiitiltä, kiitos vielä Ju ja Jo! ;) Meillä oli kivaa! Törö mm. pelasi Kimbleä Jo:n kanssa ja Ju:n kanssa muuten vaan touhusivat. Ja kaiken kruunasi kun kummitätin kanssa pääsi uutta muumikirjaa lukemaan. Kyllä sukulaiset on parhautta!


Tässä kokoelma kuvass näkyy touhukkaan neidon metkuja. Ollaan oltu muskarissa koko kevät ja vietettiin siellä vappunaamiaisia (Señorita por favor!). Käytiin Tampereella moikkaamassa serkkupoikaa ja ihania neitosia. Samalla reissulla käytiin Pikku Kakkosen puistossa leikkimässä, testattiin serkun hienoa Muumipyörää (Törö oli ihan haltioissaan siitä) ja ihasteltiin Simon uutta punaista autoa. Muutama kuva vielä Kuopion reissusta kun Törö venyttelee (!), kiikkumista ihanan isossa hämähäkkikeinussa ja Töröttämistä vaan ;)





Tämä pieni Törötiina rakastaa mökkeilyä ihan niinkuin kaikki meillä. Syvälahden mökille ainakin mie ootin pääsyä koko pitkän talven ja vihdoin sinne päästiin. Pikkuneiti oli mielissään myöskin ja ilmoittikin heti alkuunsa kun autosta unenpöpperöisenä nostettiin: Uimaan! Juu-ei ;) ehkä sitten kun se vesikin lämpenee (tosin pitää kyllä ehkä tänä kesänä olla silmät selässäkin tai sitten tälle pikkukarkulaiselle joku kilikello, ettei vaan neiti karkaile uimaan yms...) Mökillä Törö pääsi myös testaamaan ihania kenkiä. Kun mie näin nuo kengät saunan eteisessä, mieleen tulvahti sata ja tuhat muistoa. Mummin kengät <3 Oli vissiin vähän hankala niillä tämän uusimmankin testailijan kävellä mutta yritetty on ainakin ;)




Niin ja sainhan mie blogitunnustuksenkin, kiitos Sirpa! Tulen vastaamaan kysymyksiin pikapuoliin ja sitten kattellaan laitanko tunnustusta eteenpäin också ;)

käsityörintamalla



Ajoittain kankaat seisoo omissa kasoissaan ja saumuriin tai ompelukoneeseen ehtii pöly laskeutua kun ei ehdi/viitsi/jaksa ommella. Ideoita ja suunnitelmia on vaikka muille jakaa mutta kukahan ne toteuttaisi... Tässä kuitenkin viime aikoina valmistuneita omepluksia (vaatteita ja muuta kivaa).

Ensin niitä jo tutuksi tulleita neuvolakortinkansia.

 Tässäpä: kukalliset lähti postin matkassa kohti Tamperetta ihanille neitosille (eli paikat kahdelle kortille+Kela-korteille myös). Ulkopuoli Pul-kangasta (vaippajämiä) ja sisällä tyynyliinaa ja muita kangasvaraston helmiä.

Keskimmäinen tekele meni seinänaapuriin kun sinne toinen pieni prinsessa vihdoin syntyi. Kankaat kaikki Marimekosta, päällinen on vahakangasta (oli tuon pul-kankaan jälkeen asteen verran jäykähköä työstää...).

Viimeinen meni muskarikaverille (päivälleen samanikäinen kuin Törötiina) ja hänen vastasyntyneelle pikkuveljelleen. Veljesten kansien ulkopuoli ihanaa kirahvi pulia ja sisällä taas löytöjä.



Seuraavaksi esittelyssä vihdoin valmistunut mekko Törötiinalle. Tämä oli pitkään työpöydällä, siinä kun oli nuo rypytykset Framilon-joustonauhalla.... Kyllähän siitä ihan näpäkkä mekko tuli ja menee kyllä pitkään meidän tinttaralle. Kangas on royal-tuotteen ihanaa konevelouria. Ei ehkä niin tyttömäinen kangas mutta näin tyttömäiseen kaavaan (Ottobre 1/2012, Green Butterfly velourmekko) mielestäni aivan passeli. Aina kun mekko on käytössä, Törö tanssahtelee paljon koska helma niin ihanasti heiluu.



Sitten jotain kivaa itselle. Pitkään olen jo halunnut pussukka-mallisen kukkaron, jossa olisi oma erillinen vetoketjutasku kolikoille. Sellaista ei ole tullut vastaan, joten... Tässä tulos.

 Kehyksen ostin kätevästä kädestä ja kankaat: ulompi jyväskylän reissulla jostain ihanasta kangaskaupasta kävelykadulla ja sisäpuoli oisko ollu Eurokankaan joku alekangas. Kaavan keksin aivan itse sovittelemalla kehykseen. Työn jälki ei mikään maailman siistein ja varsinkin tuo kehyksen paikalleen puristaminen oli asteen verran haastavaa ;) Täältä löytyi tosi hyvä ohjekin (toki vasta jälkikäteen), joten seuraavia tehdessä taidan kurkkailla apuja. (Kiitos Heidille kun vinkkasi mikä blogi, kun ei tyhjäpää kaikkee voi muistaa).


Kukallinen paita ja hame lähtivät synttäreitään juhlivalle 2-vuotiaalle. Hameen kaava oli tuulesta temmattu, siitä tuli sellainen pitemmän mallinen hamonen (menee siis pitkään) ja hempeän puseron kaava on Ottobre 3/2012, Seesaw-trikootoppi, joskin muokattuna versiona. Tein koon 92 cm, joka ainakin meidän Törölle oli todella lyhyt, näin ollen lisäsin alareunaan kaistaleen resorin omaisesti ja hyvä tuli. Kuvassa näkyy myös Smile-merkki, jonka leikkasin Tiimarista ostetusta nauhasta ja ompelin persoonalliseksi merkiksi sekä paitaan että hameeseen. Törötiinalla oma versio samaisesta paidasta (kyllähän kaavaa ja ohjetta piti testata ennen virallista versiota). Sekä äiti että tyttö tykkäävät kyllä kovasti ;)


 
Tämä pinkki-violetti kassi tuli pikatilauksena äipältä. Vajaan kahden illan työn tuloksena syntyi tällainen. Kaavana on Finlaysonin sivuilta tulostettu kaksipuoleinen kääntökassi, jota vähän pienennetty. Kankaat mamma kiikutti miulle Eurokankaasta. Tämä kassi on ylleen saanut vielä ihanien lapsosten piirustuksia ja saajalleen tärkeän viestin. Toivon että nään valmiin tekeleen ja saan siitä kuvankin napata.




Tämä punainen paita (sama paita kuvassa salaman valossa ja luonnonvalossa, hienoinen ero ;)) lähti postin matkassa ihanalle neitoselle ja samaan pakettiin sujahti myös aiemmin täällä vilahtanut pipo (naps). Kangas on Nanson sydänpuu-trikoota ja sen ostin Artexista. Kaavana Roundabout T-paita, Ottobre 1/2012.

Virkkuukoukkukin on löytänyt tiensä käteeni ja kesää kohti tekee mieli virkkailla mökkitossuja. Nämä on jo kokeiltu (ohje klik).

Tuli niin kivat että nää lähtikin äipälle lahjotuksena ja sieltä tuli samalla tilaukset muutamiin muihinkin... Omia tossuja pääsen ehkä jokusen hetken päästä näpräämään ;) ja näihinkin on pitäny tietty tuotekehittelyä harrastaa, joten omat on varmaan jo sitten ihan pro kamaa ;)

Toiset ihanat tossut, joiden pariin pääsemistä odotan, löytyivät IHANA lehden uusimmasta numerosta. Tossut kyllä näkyvissä myös tuossa verkkosivulla yläbannerissa. Ohje on tällaisesta lähteestä alunperin. Voi kun pääsis jo Syvikseen laiturille istumaan ja virkkaamaan

Loppuun vielä kurkistuskuva seuraavasta  tekeleestä/tuunauksesta.